Lokakuun kieli ja merkitykset – kuinka loka paljastaa suomen kielen syvimmät juuret ja sielunmaiseman

Lokakuu on monen mielestä harmaa, sateinen ja vähän raskas. Mutta kieliharrastajalle se on kaikkea muuta – täynnä sävyjä, historiaa ja tarinoita, jotka kurkottavat jopa teologisiin ajatuksiin asti. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) muistutti hiljattain, että ”lokakuu” ei ole vain kuukausi kalenterissa, vaan myös sana, joka kantaa mukanaan vuosisatojen painoa ja merkityksiä.

Jo pelkkä alkutavu, loka, on kuin pieni aikakapseli. Se vie meidät menneisiin maailmoihin, vanhoihin hartauskirjoihin ja saviseen syksyyn, jossa luonto ja kieli kietoutuvat toisiinsa.

Lika, synti ja kielikuvien syvyys

Nykyään, kun joku kuulee sanan loka, mieli täyttyy heti kuvista: kuraa kengissä, ruskeaa vettä tiellä, ehkä auton lokasuojaa vastaan roiskuvaa mutaa. Kielitoimiston sanakirja tiivistää sen selvästi – likaa, rapaa, saastaa. Mutta kauan ennen kuin loka tarkoitti autopesun tarvetta, se oli jotakin paljon painavampaa.

1600-luvulla kirjoitetussa suomenkielisessä hartauskirjassa puhuttiin ”haisewasta syndein locasta” – syntien saastasta. Siellä, missä nykypäivän ihminen näkee kuran, aikalaisten mielissä asui moraalinen likaisuus. Kielen ja uskonnon rajat sekoittuivat: ruumiillinen ja hengellinen puhtaus kuvattiin samoilla sanoilla. Loka ei ollut vain lika, vaan tila, joka erotti hengen pyhyydestä.

Mistä loka oikein tulee?

Kotus-tutkija Kirsti Aapala muistuttaa, että loka on vanhaa suomen perintöä – niin vanhaa, että Mikael Agricola käytti sanaa jo rukouskirjassaan vuonna 1544, muodossa lokakuu. Silti sanan juuret ovat yhä osin hämärän peitossa. Sitä tavataan joissakin itäisissä sukukielissä, mutta varmaa alkuperää ei ole löydetty.

Se kuitenkin tiedetään, että lokakuu kuuluu suomen omaperäisiin kuukausien nimiin – sellaisiin, jotka eivät seuraa roomalaista numerojärjestystä, kuten ruotsin oktober (”kahdeksas kuukausi”), vaan kuvaavat luonnon kiertoa. Syksyn muta ja sade ovat meille niin oleellinen osa vuodenaikaa, että ne päätyivät kalenteriin asti.

Likaa ja maineen tahraa – loka elää kielessä

Sana loka on juurtunut syvälle puhekieleen ja kuvallisiin ilmauksiin. Kun sanomme, että joku ”vetää toisen nimen lokaan”, me viittaamme aivan erilaisiin tahrimisen muotoihin. Saastasta on tullut henkistä ja sosiaalista. Syntyi myös uusia sanoja: lokatakki, lokakampanja, lokaviestintä. Kaikissa niissä on yksi yhteinen sivumerkitys – häpeä tai tahra, joka ei lähde helposti pois.

Ehkä juuri siinä on sanan vetovoima. Se on yksinkertainen mutta monikerroksinen. Loka voi olla fyysistä ja symbolista, arkista ja hengellistä, pysyvää ja hetkellistä.

Luonnon kieli kalenterissa

Siinä missä saksan vanha lokakuun nimi Weinmonat viittaa viinisatoon ja juhlaan, suomen lokakuu painottaa maan kylmyyttä ja sateen tuomaa raskautta. Meidän kielessämme vuodenaika mitataan kurassa, ei karnevaalissa. Se on kaunista ja vähän surumielistä yhtä aikaa – kuin suomalainen sielunmaisema sanassa.

Tämä kertoo jotain olennaista suomen kielestä: me kuvaamme aikaa luonnon kautta, emme ihmisten tapahtumien. Lokakuu on maa, joka imee vettä. Se on pysähtymistä ennen talvea – ja siksi siinä soi toivo, ei vain pimeys.

Sanuli-pelaajalle: mitä loka opettaa?

Sananlaskuja ja etymologiaa rakastavien lisäksi myös Sanuli-pelin ystävät voivat löytää lokasta paljon opittavaa. Ensinnäkin se paljastaa, miten tyypillisiä kaksitavuiset sanat (lo-ka) ovat suomen kielessä. Toiseksi siitä saa rakennettua pitkän sarjan johdoksia: lokainen, lokasanko, lokavesi, lokakuinen. Ja jokainen niistä kantaa samaa kuvaa – jotakin märkää, likaista, mutta toisaalta tuttua ja kotoista.

Rakenteellisesti sana on puhdaslinjainen, mutta merkitykseltään rönsyilevä. Jos siis arvuuttelet nelikirjaimista sanaa, joka päättyy -ka, ehkä kannattaa kokeilla: loka.

Loka elää kielessä – ja meissä

Loka on paljon enemmän kuin kuraa saappaissa. Se on kielemme tapa puhua ihmisyydestä, ajasta ja maailmasta, joka muuttuu sateen myötä. Sen pinnan alla on historiaa, tarinoita ja jopa huumoria. Se muistuttaa siitä, että joskus juuri likainen maa on kaikkein hedelmällisin.

Lokan tarina tiivistettynä

• Loka on vanha suomalainen sana, joka on merkinnyt sekä likaa että hengellistä saastaa.
• Lokakuu on yksi vanhimmista suomen omaperäisistä kuukausiennimistä.
• Sanasta on kehittynyt lukuisia kuvallisia ja tunnepitoisia ilmauksia.
• Kielenrakastajille – ja Sanuli-pelaajille – se on kaunis esimerkki siitä, miten yksinkertainen sana voi kantaa valtavan määrän kulttuurista ja kielellistä sisältöä.

Mitä sinulle merkitsee sana loka? Onko se sinulle pelkkää mutaa – vai ehkä merkki siitä, että kaiken rapan alla kasvaa jotakin uutta?