Muumien kielen taika Tove Janssonin sanaston salat ja Nuuskamuikkusen tarina

Elokuun 9. päivä ei ole mikä tahansa päivä Suomen kalenterissa. Silloin muistetaan Tove Janssonia – muumien luojaa, kuvataiteilijaa ja sanataiteen mestaria – ja samalla juhlistetaan suomalaisen taiteen päivää. Se on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten tarinat, kieli ja kulttuuri kietoutuvat yhteen.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) nappasi kiinni tästä ajatuksesta ja julkaisi artikkelin nimeltä Kuka tekee nuuskamuikkuset?. Se on kuin pieni juhlapuhe Janssonin perinnölle, mutta samalla kiehtova kierros suomen kielen erikoispiirteisiin, muumien maailmaan ja siihen, miten kieli elää.

Sana ”taide” – yllättävän tuore keksintö

Olisitko arvannut, että sana taide on itse asiassa melko nuori keksintö nykymerkityksessään? Sen lanseerasi vuonna 1842 jyväskyläläinen piirilääkäri Wolmar Schildt, joka väänsi sen verbistä taitaa. Samassa rytäkässä hän antoi meille myös monia muita tuttuja sanoja, kuten esine, henkilö, kirjailija ja yleisö.

1800-luvulla taide olisi voinut saada myös muunlaisen nimen. Vaihtoehtoina näkyi muun muassa:

• ihannetoimi
• kaunetaide
• taitomus

Nämä eivät kuitenkaan jääneet elämään – mutta ne kertovat kielen luovuudesta ja kokeilunhalusta.

Muumilaakson ekvatiivilauseet

Muumikirjoissa, etenkin Taikurin hatussa, vilisee lauseita kuten: Minä olen Kalifornian kuningas! tai Minä olen Nuuskamuikkunen. Kielitieteessä tällaista kutsutaan ekvatiivilauseeksi. Ne kertovat, mitä tai kuka joku on – ja muumitarinoissa niillä rakennetaan identiteettiä tai leikitellään rooleilla.

Ironian taito – Tuu-tikin opetus

Tove Jansson kirjoitti tavalla, joka avautuu niin lapsille kuin aikuisille. Näkymätön lapsi -tarinassa Tuu-tikki selittää ironiaa vertaamalla sitä tilanteeseen, jossa joku liukastuu limasieneen. Ironia on kuin peilikuva: sanat sanovat yhtä, mutta merkitys voi olla päinvastainen. Ymmärtäminen voi olla haastavaa, erityisesti kielenoppijoille.

Muumien taivutus – muumien vai muumejen?

Kielenkäytössä esiintyy vaihtelua: virallisesti monikon genetiivi on muumien, mutta moni sanoo muumejen. Sama näkyy muissakin sanoissa (tautien → tautejen). Nämä vivahteet osoittavat, että kieli on elävä ja muuttuva.

“Tehdä nuuskamuikkuset” – kun hahmo muuttuu sanonnaksi

Nuuskamuikkunen lähtee joka syksy vaeltamaan ennen talven tuloa. Tästä on syntynyt sanonta tehdä nuuskamuikkuset – lähteä jonnekin pois talveksi. Kyse on ilmiöstä, jossa fiktion hahmo muuttuu puhekieleen vakiintuneeksi ilmaukseksi. Populaarikulttuuri tuottaa vastaavia sanontoja jatkuvasti, osa tilapäisiä, osa pysyviä.

Muumit kielessä – ja kaikkialla ympärillämme

Kotuksen artikkeli muistuttaa, että muumit ovat läsnä kielessä ja kulttuurissa:

• Hemulit ovat kauriiden suvun nimi.
• Japanissa on puhuttu “muumidiplomatiasta”.
• Kartalta löytyy muumipuistoja.
• Arjessa saatetaan kysyä: “Onko kaikki muumit laaksossa?” eri merkityksessä kuin kirjoissa.

Miksi tällä on väliä?

Kielen tarina on enemmän kuin sanojen historia. Se kertoo ihmisistä, jotka keksivät uutta, leikkivät merkityksillä ja välittävät kulttuuria eteenpäin. Tove Jansson teki tämän taiteellaan ja tarinoillaan – ja tänään samaa voi tapahtua vaikka sanapeleissä, jotka herättävät henkiin unohdettuja sanoja tai tuovat esiin kielen vivahteita.

Mitä mieltä sinä olet – pitäisikö tehdä nuuskamuikkuset lisätä virallisesti sanakirjaan? Entä mikä on sinulle tärkein muumilainaus, joka ansaitsisi jäädä kieleen seuraavaksi sadaksi vuodeksi?