Sanuli

Pelien ei tarvitse olla idealtaan kovin monimutkaisia eikä niissä myöskään tarvitse olla vaikeita sääntöjä. Tämän todistaa ainakin sanapeli nimeltään Sanuli. Se on mukavaa ajankulua sekä viihdettä parhaimmillaan. Tehtävän ratkaiseminen onnistuu työpaikan kahvipöydässä tai yksin omassa rauhassa. Lisäksi se sopii ideansa puolesta sekä lapsille että aikuisille. Peli on saanut suomalaiset arvailemaan sanoja ja samalla kasvattamaan sanavarastoaan sekä nauttimaan sanan muodostamisen pienistä haasteista. Miten helposti sen voi oppia?

Sanuli on viihdettä parhaimmillaan

Mikä Sanuli oikeastaan on?

Se pohjautuu englanninkieliseen Wordle -sanapeliin. Sitä myös suomalaiset käyttivät aluksi, mutta sitten syntyi tarve tehdä siitä suomalainen versio ja Wordle Suomi eli Sanuli sai alkunsa. Idea on hyvin pitkälle samanlainen kuin Hirsipuu- tai Mastermind -peleissä. Oikeastaan Hirsipuu on lähellä samaa, joskin siinä voi valita pidemmän sanan ja arvauksia on niin kauan, että sana ratkeaa tai on hirsipuussa.

Tässä pelissä voi aluksi valita sanan pituuden sekä itselleen sopivan vaikeustason. Vaihtoehtoisesti voi valita päivän Sanulin ja arvailla sen kirjaimet. Arvauksia on kuusi ja hyvin usein sana ratkeaakin viimeisellä yrittämällä. Peli on varsin koukuttava eikä toisaalta liian vaikea, kun siihen löytää oikeanlaisen tavan lähestyä sanaa.

Miten Sanulin pelaamisessa pääsee alkuun?

Sanapeli löytyy internetistä eikä sen pelaaminen maksa mitään. Hyvää siinä on myös se, että sinun ei tarvitse asentaa mitään sovellusta eikä rekisteröityä käyttäjäksi. Myöskään mainokset eivät tule häiritsemään pelaamista, joten Sanuli peli on varsin käyttäjäystävällinen.

Sanulin säädöt

Ennen kuin aloitat pelaamista, sinun on valittava sopivat säädöt peliisi ja niitä ovat:

Sanojen pituus

Voit valita kahdesta eri vaihtoehdosta eli haluatko ratkoa 5 merkin mittaisi sanoja vai mieluummin 6 merkin. Toisinaan tuntuu, että 5 merkkiä pitkät sanat ovat liian lyhyitä ja silloin kannattaa valita pidempi vaihtoehto. Huomaa kuitenkin, että päivän sanuli on aina 5 merkkiä.

Vaikeustaso

Vaikeustasoja on tarjolla kolme ja ne ovat:

Sanuli peli itse ehdottaa keskimmäistä eli tavallista, mutta jos ratkot sitä ensimmäistä kertaa, voit hyvin valita helpon. Jos se sujuu hyvin, käyt vain klikkaamassa ‘Tavallinen’, jolloin peliin tulee lisää vaikeutta.

sanulin asetukset

Rumat sanulit

Voit ottaa rumat sanat halutessasi mukaan. Vastaus kysymykseen on yksinkertaisesti kyllä tai ei. Alun perin Sanulissa oli mukana kaikki mahdolliset sanat eikä niitä eroteltu erikseen rumiin, mutta käyttäjien kommentoinnin perusteella ominaisuuden voi nykyään kytkeä päälle tai ottaa pois.

Pelimuoto

Pelimuotoja Sanuli peli tuo kaikkiaan neljä. Ne ovat:

Peruspeli on valittuna oletusarvoisesti, kun aloitat pelaamisen. Siinä on siis 5 kirjainta tai 6 kirjainta sekä sanan arvauksia on 6.

Sanuliketju on vaihtoehto, jossa aina edellinen sana antaa pohjan seuraavan sanan arvaukselle. Eli lähdet ratkomaan uutta tehtävää aina edellisen sanan pohjalta. Muuten tehtävä menee eteenpäin normaalisti.

Neluli puolestaan on vaihtoehto, jossa ratkotaan samalla kertaa 4 sanaa ja arvauksia on kaikkiaan 9. Tähän tämä on hyvä vaihtoehto Sanuliketjun kanssa, kun peruspeli on hyvin hallussa.

Päivän Sanuli on nimensä mukainen eli se ratkaistaan kerran päivässä ja niitä on tarjolla siis vain yksi päivää kohti. Se on myös pelin alkuperäinen idea.

Teema

Pelissä on kaksi teemaa eli voit valita joko oletuksen tai värisokeille. 


Pelin oletuksen värit ovat:

Värimaailma värisokeille

Toinen Sanulin teemoista on vaihtoehto värisokeille. Jos valitset sen itsellesi, niin värimaailma muuttuu tällaiseksi:

Sanulin näyttö

Kun säädöt on tehty, sinulle avautuu Sanulin näyttö. Siinä on ruudukko, jossa on kuusi riviä ja ensimmäinen niistä on harmaa. Siihen voit kirjoittaa ensimmäisen sanan. Ruudukon alapuolella on näppäimistö, jossa kaikki kirjaimet ovat aluksi harmaana. Niiden väri muuttuu sitä mukaa, kun käytät kirjaimia. 

Näppäimistön kirjaimien värit muuttuvat samaan tapaan, kun äsken lueteltiin oletuksen väreissä. Eli voit aina näppäimistöstä katsoa, mitkä sanat on käytetty. Jos kirjain on tummanharmaa, sitä ei kannata kokeilla enää uudelleen. Sitä ei sanasta löydy.

Sanulin näyttö

Sanuli ja sen pelaaminen

Idea on varmasti jo selvillä eli pelaajana sinun pitää yrittää löytää kirjaimet etsittyä sanaa varten sekä saada ne vielä oikeaan järjestykseen. Tärkeä pointti pelissä on se, että vihreänä oleva kirjain voi esiintyä sanassa myös kaksi kertaa, joten sen voit huomioida pelatessasi, kun mietit uutta vaihtoehtoa seuraavalle riville.

Pelaaminen etenee näin

Muutamalla helpolla askeleella pääset eteenpäin.

  1. Ruudukon ensimmäiselle riville teet ensimmäisen arvauksen ja siitä Sanuli lähtee liikkeelle.
  2. Sen jälkeen, kun olet kirjoittanut sanan riville, paina ‘Arvaa’ -painiketta ja peli kertoo, onko sinulla arvaamassasi sanassa yhtään kirjainta oikein.
  3. Jos sanassa oli kirjain oikeaan sanaan verrattuna oikealla paikallaan, siitä tulee vihreä ja jos oikeassa sanassa on jokin kirjain, mutta ei oikealla paikallaan, se on keltainen.
  4. Kirjain tai kirjaimet, jotka ovat vihreänä kannattaa säilyttää seuraavassa arvauksessa omalla paikallaan ja pyrkiä löytämään uusia kirjaimia väärien tilalle.
  5. Ne kirjaimet, jotka alaosan näppäimistöllä ovat tummanharmaita, on käytetty eikä niitä kannata enää kokeilla uudelleen.
  6. Pääset vähitellen eteenpäin sanassa ja mieti sanaa etsiessäsi, että vihreä kirjain voi olla myös kahdesti.
  7. Sinulla on kuusi arvausta, joten välillä kannattaa pysähtyä miettimään, mikä sana voisi olla kyseessä. Hyvällä tuurilla peli ratkeaa jo kolmannella arvauksella, mutta viimeistään kuudennella.

Vinkit pelin viemiseksi eteenpäin

Peliin on muutamia vinkkejä, joita käyttämällä pääset hyvään alkuun. Jokainen pelaaja on tosin erilainen ja kykenee hahmottamaan sanoja täysin eri tavalla.

  1. Ensimmäisessä sanassa kannattaa aina kokeilla sanoja, joissa on yleisiä kirjaimia eli ‘A’, ‘E’ ja ‘I’ sekä ‘S’, ‘N’ ja ‘T’. Näistä on hyvä lähteä liikkeelle ja ne ovat varsin monessa sanassa.
  2. Jokaisen arvauksen jälkeen saat palautteen väreinä, joten kiinnitä huomiota siihen, kuinka monta kirjainta on oikein ja ovatko ne oikeilla paikoillaan vai eivät.
  3. Kun oikeat kirjaimet alkavat hahmottua, mutta ne eivät ole oikeilla paikoillaan, tee vain pieniä muutoksia sekä huomioi se, että sama kirjain voi esiintyä sanassa kahteen kertaan.
  4. Täysin satunnaisia sanoja ei kannata arvata vaan sellaisia, joilla on merkitystä ja jotka ovat järkeviä.
  5. Sanulissa on oma tietopankki, joten arvatun sanan pitää löytyä sieltä. Jos ei löydy, sinulla on mahdollisuus yrittää uudelleen. Pyyhit vain arvaamasi sanan pois ja teet uuden arvauksen.

Mitä sanoista on huomioitava?

Kun valitset sanoja, kannattaa pitää mielessä se, että ne saattavat olla perusmuodossaan, mutta eivät kuitenkaan noudata normeja, joita yleiskieleen on määritelty. Voit siis olla luova eikä sinun tarvitse aina ajatella suoraviivaisesti jotakin tiettyä sanaa. Kirjakieltä on mukana, mutta ei välttämättä jokaisessa sanassa. 

Jos onnistut ensimmäisen sanan arvaamaan niin, ettei siinä ole yhtään oikeaa kirjainta, seuraava sana kannattaa valita siten, että siinä on täysin eri kirjaimet kuin ensimmäisessä arvauksessa. Sillä keinolla pääset huomattavasti nopeammin yhden askeleen eteepäin. Lisäksi ensimmäisillä kerroilla ei kannata valita sanoja, joissa joku kirjain on kahteen kertaan. Se on hienosäätöä vasta myöhemmin.

Vastaa viimeisimpänä voit harkita ottavasi mukaan myös niin sanottuja vieraita kirjaimia eli niitä, jotka eivät esiinny suomen kielessä kovin yleisesti. Näitä ovat esimerkiksi ‘Q’, ‘W’ ja ‘X’. Sinulla on aikaa ratkaista tehtävä kaikessa rauhassa, koska aikaa ei lasketa.

Etu- ja takavokaalit käytännössä

Suomen kielessä on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka kannattaa ottaa huomioon, jos sana tuntuu hiukan vaikealta. Jos käytät kirjaimia ‘A’, ‘O’ sekä ‘U’, ne ovat äärimmäisen harvoin samassa sanassa kuin ‘Y’, ‘Ä’ ja ‘Ö’. Sen sijaan niin sanotut keskivokaalit eli ‘I’ ja ‘E’ voivat esiintyä molempien kanssa.

Kun olet muutaman kerran kokeillut Sanulia, niin sinulle tulee oma tapa aloittaa sanojen haku. Opit myös johdattelemaan sanaa uuteen suuntaan ja arvaaminen nopeutuu, kun sinulle kehittyy ‘silmää’ sanojen suhteen.

Sanuli solver avuksi arvailuun

Joskus pelatessa tuntuu, että aivot eivät vain toimi niin hyvin, että pääsisi edes viiden kirjaimen sanassa eteenpäin. Silloin kannattaa ottaa käyttöön Sanuli solver ja se tuo sinulle hiukan apua. 

Se on erittäin yksinkertainen käyttää ja solverin ensimmäiselle riville kirjaat sellaiset kirjaimet, jotka eivät sovi sanaan. Kirjoitat ne peräkkäin niin, että jokaisen yksittäisen kirjaimen jälkeen on yksi väli.

Seuraavalle riville voit halutessasi laittaa kirjaimet, jotka sopivat. Jos sinulla on jo esimerkiksi 3 varmaa kirjainta oikeilla paikoillaan, niin kirjoita ne oikeille paikoilleen kohtaan ‘Vahvistetut kirjaimet’. Sen jälkeen sinulle annetaan ehdotuksia eri tavoin. Esimerkiksi ‘kaksi uutta kirjainta’, ‘yksi uusi kirjain’ ja ‘ei uusia kirjaimia’. Niistä voit valita yhden ja kokeilla sitä Sanuliin.

miksi pelata sanulia

Miksi Sanuli on kokeilemisen arvoinen?

Välttämättä Sanuli ei ole kaikkein helpoin peli, mutta se on erittäin koukuttava ja sillä on mukava haastaa itseään siinä, kuinka helposti pystyy sanoja arvaamaan yksittäisten kirjaimien avulla. Aina tosin ei ole samanlaista fiilistä, että pääsisi helposti eteenpäin.

Kovin vakavasti peliä ei kannata ottaa ja jos jonkun sanan arvaaminen tuntuu kohtuuttoman hankalalta, voit kokeilla, miten Sanuli solver auttaa siinä tilanteessa. Siinä, missä hirsipuussa tarvittiin aina vähintään kaksi pelaajaa, tässä voit miettiä sanoja myös itseksesi.

Mukavaa on myös se, että mieli pysyy virkeänä, kun pyörittelee sanoja mielessään ja arvailee oikeita sanoja muutaman kirjaimen avulla. Se on mukavaa ajankulua ja jopa vaihtoehto ristikoille, vaikka hiukan samaa sanojen ajattelua tarvitaan molemmissa.

Sanuli historiaa

Sanulin historia on mielenkiintoinen ja värikäs, mutta perusteiltaan se pohjautuu Wordle -sanapeliin. Siitä tuli hyvin lyhyessä ajassa netin yksi suosituimmista peleistä ja sillä on miljoonia pelaajia ympäri maailmaa.

Wordlen synty

Wordle sai alkunsa vuoden 2021 lopussa, kun Amerikasta kotoisin oleva ohjelmoija Josh Wardle julkaisi sen verkkoon. Syy, miksi hän kehitti pelin, oli se, että hänen kumppaninsa piti erilaisista sanaleikeistä. Josh päätti tehdä heille omaan käyttöön mukavaa ajankulua ja siitä tämä peli sai alkunsa.

Koska peli oli houkutteleva, he jakoivat sen muiden perheenjäsenten kanssa. Kun peli lähti leviämään, siitä syntyi hyvin nopeasti ilmiö verkossa ja se koukutti yhä useampia pelaajia kokeilemaan arvauksen jaloja taitoja.

Wordlen sanat ovat englanniksi, mutta peli levisi myös Suomeen ja englantia taitavat etsivät siihen sanoja samaan tapaan kuin Sanulissa nykyään. Tosin Wordlessa julkaistaan kerran päivässä uusi sana ja se onkin pelin alkuperäinen idea. 

Sanuli saa alkunsa

Tamperelainen ohjelmistokehittäjä Jaakko Husso tutustui Wordleen, kun se jaettiin työporukan keskusteluryhmässä. Hän kokeili peliä ja tuli nopeasti siihen tulokseen, että se voisi olla mielenkiintoinen, mutta pelin täytyy sisällyttää suomalaiset sanat. Silloin pelistä on enemmän iloa.

Aika pian ajatus sai nostetta, mutta myös nopeasti kävi selväksi, että alkuperäiseen peliin tuskin on mahdollista saada suomalaista sanalistaa. Joten ohjelmointitaitoisena Jaakko päätti itse tarttua työhön sekä koodata pelistä suomalaisen version.

Kun lomapäivä koitti, hän tarttui työhön ja sai sen päivässä valmiiksi. Peli tosin oli aluksi varsinainen raakile ja sen jälkeen siinä on kulunut kymmeniä tunteja siihen, että hän on sitä hienosäätänyt sekä kehittänyt uusia ominaisuuksia.

Idea sanapelien takana

Pohjimmainen idea molemmissa on sama eli se, että kumpikin sanapeli on ei-kaupallinen. Jaakko päätti toteuttaa oman pelinsä saman idean pohjalta. Koodina on käytetty avointa lähdekoodia eikä Sanulin sivulta myöskään löydy yhtäkään mainosta.

Myös Husso ajatteli, että hän toteuttaa pelin suomeksi, vain lähipiirille ja samalla hän ajatteli testata yhtä mielenkiintoista teknologiaa. Hänelle kävi kuitenkin samalla tavalla kuin Josh Wardlelle, että peliä ladattiin pienessä ajassa varsin paljon ja se alkoi levitä kulovalkean tavoin.

Miten Sanuli eroaa Wordlesta?

Jaakon tarkoitus oli tehdä Sanulista samanlainen kuin Wordle eli päivässä on tarjolla vain yksi sanapeli. Wordle Suomi kuitenkin levisi jo ensimmäisen illan aikana niin laajalle, ettei hän ehtinyt tehdä pelistä lopullista versiota. Nyt peliä on mahdollista ratkoa koko päivän, jos siihen on itsellä halua ja aikaa. 

Suomalaiset ovat ottaneet jatkuvan pelimuodon vastaan tyytyväisinä, sillä nyt pelistä on huomattavasti enemmän iloa, koska sitä voi pelata yhden pelin lisäksi niin kauan kuin itsellä on siihen tarvetta. Se on noussut mukavasti haastamaan ristikoita, joten mielenkiintoista nähdä, kuinka suosittu siitä loppujen lopuksi tulee.

Uusia ominaisuuksia tulee lisää

Husso lähti pelin sanalistan kanssa liikkeelle niin, että siellä oli mukana myös niin sanottuja rumia sanoja. Jos tällaisesta ominaisuudesta ei tiedä, niin välttämättä ei osaa edes pelin ratkaisua miettiessä päätyä tällaisiin sanoihin.

Se herätti muutenkin keskustelua siinä mielessä, että voiko peliä antaa lapsille, jos siinä on tällainen ominaisuus. Pelissä oli jo asetus, että rumat sanat saattoi kytkeä pois päältä, mutta ne olivat automaattisesti mukana.

Husso ei pitkään miettinyt, kun hän muutti asetuksen niin, että nyt oletuksena rumat sanat ovat pois päältä ja halutessaan ne saa sinne mukaan, kun asetuksen käy laittamassa itse päälle.

Pelin kehittäminen jatkuu

Husso on kertonut, että pelin kehittäminen jatkuu edelleen, mutta kyseessä on projekti, jota hän tekee harrastuksena. Peli pysyy jatkossakin maksuttomana, joten palvelu on ja pysyy käytössä niin kauan kuin se ihmisiä kiinnostaa.

Pieni mukava tieto on myös se, että nykysuomen sanalista on laitettu Sanulin taustalle, joten sanakirjasta löytyy myös apua tehtävien ratkaisuun. 

Nosta Sanulin vaikeustasoa

Koko perheen viihdettä

Kuten äsken jo kävi ilmi, niin Sanuli on koko perheen viihdettä. Se viihdyttää samaan tapaan kuin ristiseiska pelinä. Oppimiseen ei juurikaan tarvitse käyttää aikaa, mutta toisinaan sanan ratkaiseminen vaatii esimerkiksi Sanuli solverin apua. Aina ei kuitenkaan kannata tarttua solveriin vaan pyrkiä joskus rasittamaan myös omia aivojaan tai ratkomaan sanaa perheen kesken yhdessä.

Jos sanat tuntuvat liian helpolta, voi peliin lisätä haastetta nostamalla sen vaikeusastetta. Sanat muuttuvat huomattavasti vaikeammiksi ja silloin arvaamiseen kuluu enemmän aikaa. Kehittäjä on tehnyt hyvää työtä, että hän on saanut pelistä näin nautittavan.

Pelin taustalla olevat sanalistat

Pelin taustalla käytetään Kotimaisten kielten keskuksen nykysuomen sanalista sanoja. Ne on valittu seuraavalla tavalla:

Tavallinen lista pitää sisällään vain yleisimpiä sanoja eikä niissä ole harvinaisempia murre- tai lainasanoja eikä mitään erikoisuuksia.

Helppo lista puolestaan on tavallista listaa huomattavasti helpompi. Siinä on arkikielestä koostuvia sanoja ja pois on jätetty esimerkiksi kaikki vanhahtavat sanat, puhekieli sekä rumat sanat. Se lista sopii erittäin hyvin kaikenikäisille.

Vaikea lista sisältää kaikki pelin hyväksymät sanat. Tänne listalle lisätään myös ne sanat, joita käyttäjät voivat ehdottaa. Mukaan otetaan murretta, puhekieltä sekä muita erikoisuuksia. Ainoa ehto on, että sanan pitää olla oikea sana sekä tarkoittaa jotakin.

Päivän Sanulit lista on oma listansa ja se on laadittu tavallisen sekä vaikean listan välimuodoksi.

Miten peli haastaa enemmän?

Sanuli peli on siitä mielenkiintoinen, että se haastaa pelaajia eri tavoin. Joillekin sanojen hahmottaminen on helpompaa ja toisille se tuo enemmän haastetta. Lisäksi viiden ja kuuden kirjaimen sanoissa on vain yhden kirjaimen ero, mutta se voi tuoda haastetta varsin paljon. Haastetta peliin voi etsiä muutamalla erilaisella tavalla.

Sanojen pituus

Pelissä voi vaihtaa sanan pituudeksi kuusi kirjainta, jolloin arvaaminen voi vaikeutua huomattavasti. Yllättävää on myös se, jos on pitkään pelannut kuuden kirjaimen sanoilla, voi sanan lyhentäminen haastaa hetken aikaa enemmän.

Vaikeustason muutos

Sanalistat ovat se juttu, mistä Sanuli hakee vaikeutta. Jos helpot sanat on jo koluttu lävitse, niin peliä voi vaikeuttaa valitsemalla tavallisen tai vaikean. Uudet sanat tuovat haastetta ja samalla mielekkyyttä itse pelaamiseen ja arvailuun.

Pelimuodon vaihdos

Jos yksittäiset sanat alkavat tympiä, voit hakea vaihtelua sillä, että valitset sanuliketjun tai nelulin. Silloin peli muuttuu erilaiseksi ja joudut miettimään ratkaisuja huomattavasti tarkemmin. Jos olet jo pelannut nämä kaikki, pidä taukoa jonkin aikaa ja palaa Sanulin pariin myöhemmin.

Mihin perustuu pelin suosio?

Siihen on monta syytä. Yksi on se, että se on helposti saatavissa netissä, joten käytännössä peli on aina mukana. Jos tylsyys käy kimppuun, voit kaivaa taskustasi mobiililaitteen sekä aloittaa tehtävien ratkomisen ajasta ja paikasta välittämättä. Et ole sidottu tietokonee ääreen tai työpöydän viereen.

Psykologit ovat todenneet pelin olevan tehokas, sillä se stimuloi varsin vahvasti aivoissa niitä osia, jotka ovat erikoistuneet sekä logiikkaan että tietenkin kieleen. Se saa myös mielihyvähormonin eli dopamiinin erittymään, joten onnistuminen tuo aina mielihyvää.

Sanuli on myös poikkeava versio alkuperäisestä, että siinä voi ratkoa tehtäviä niin monta peräkkäin kuin haluaa. Sinun ei tarvitse tyytyä tekemään vain sen yhden tehtävän päivässä. Voit silti suorittaa myös päivän sanulin, mutta jatkaa muiden tehtävien parissa. Lisäksi vaikeusasteita on useampia.

Yhteisöllisyys syntyy somessa

Ihmiset ovat tottuneet jakamaan netissä ja varsinkin somessa erilaisia asioita seuraajilleen. Sanuli on yksi mielenkiintoinen vaihtoehto, sillä voit napata kuvan ratkaisemastasi tehtävästä ja laittaa sen someen. Silloin kaveritkin saavat uusia oivalluksia aloitussanasta tai voivat vain kehua ratkaisuasi.

Päivän sanulissa on myös se haaste, että samaa sanaa arvailee moni muukin. Se tuo yhteisöllisyyttä, mutta on joskus myös hiukan ärsyttävää, jos julkaisee päivän sanan eikä seuraaja saa samalla tavalla ratkaisusta iloa kuin olisi sen voinut ratkaista itse.

Useimmilla meistä on kilpailuvietti ja siihen haasteeseen Sanuli vastaa todella hyvin. Kun näkee muidenkin pelaavan sanapeliä, on pakko kokeilla sitä myös itse. Siitä voi saada itselleen mielenkiintoisen pienen harrastuksen.

Ilmainen peli ilman mainoksia

Sanuli on ilmainen peli eikä se vaadi mitään asennusta ja sanalistat ovat hyvällä tasolla. Siinä on pelille kerralla monta hyvää ominaisuutta. Se, ettei sinun tarvitse tuijotella mainoksia, on varsin iso plussa. 

Jos sitä vertaa Wordfeud peliin, se päihittää kyseisen pelin sanaston moneen kertaan. Monipuolinen ja vaikeutuva sanasto onkin sanapelin tärkein osa. Se tässä pelissä on onnistuttu yhdistämään moniin muihin ominaisuuksiin. Myös se, että pelissä on muutakin ratkottavaa kuin pelkästään päivän sanuli, tekee pelistä kiinnostavan.

Jos haluat vaihtelua ja treenata kielitaitoasi, voit valita Wordlen. Se on Sanulin esikuva ja siihen ideaan suomalainen peli myös luottaa. Englanti voi olla mukavaa harjoittelua myös opiskelevalle nuorelle, vaikka sanat ovatkin aina viisi merkkiä pitkä ja arvauksia on vain kuusi.

ilmainen Sanuli

Markkinoiden vaihtoehtoja

Koska Sanuli on tehty avoimen koodin päälle, on markkinoille yrittänyt samalla koodilla tulla myös maksullisia versioita. Ne eivät kuitenkaan ole se aito ja oikea versio sanapelistä. Sanuli on ja tulee aina olemaan ilmainen, joten sen käytöstä ei tarvitse maksaa mitään.

Miksi oikeastaan pelistä maksaisi, jos se on mahdollista saada ilmaiseksi käyttöön? Lisäksi ainakin toistaiseksi peli kehittyy palanen kerrallaan, vaikka se onkin tekijänsä harrastus. Uusia sanoja voi ehdotella ja kannattaakin, jos ne ovat mielekkäitä. Se kasvattaa sanalistaa ja tuo vaihtelua.

Lyhyt yhteenveto

Sanuli on suomalainen versio Wordlesta. Sen kiinnostavuus perustuu siihen, että pelissä on useampia vaihtoehtoja pelaamiseen sekä vaikeusasteita, jos peruspelit tuntuvat liian helpoilta. 

Edelleen kehittyvä peli soveltuu sekä aikuisille että lapsille ja sitä voi pelata myös hyödyntämällä Sanuli solveria ratkaisuissa.

Usein kysytyt kysymykset

Millainen peli on Sanuli?

Se on sanapeli, joka pohjautuu hyvin suosittuun ja päivän peli -idealla tehtyyn Wordleen. Tosin Sanulissa on enemmän vaihtoehtoja peleille.

Ovatko sen sanat vaikeita?

Sanulissa on käytössä kolme erilaista sanalistaa ja ne kaikki ovat myöskin eri vaikeusastetta. Jos helppo lista alkaa tuntua liian helpolta, voit siirtyä vaikeampiin vaihtoehtoihin.

Paljonko suomalainen peliversio maksaa?

Se ei maksa mitään. Peli on ilmainen ja pysyy jatkossakin ilmaisena. Sen tarkoitus on viihdyttää ihmisiä eikä siihen myöskään ole kiusana mainoksia.

Voinko arvata sanaa loputtomiin?

Et voi. Sanuli on tehty samalla tavalla kuin alkuperäinenkin peli eli sanaa voi arvata vain kuusi kertaa. Jos et siinä ajassa arvaa, niin et saanut peliä ratkaistuksi.

Kuinka vanha peli on?

Jaakko Husso aloitti pelin kehittämisen siten, että sen ensimmäinen versio oli valmis 1.1.2022. Peli on kehittynyt jonkin verran ensimmäisestä versiosta ja Husso on luvannut kehittää sitä edelleen, vaikka kyse on vain harrastuksesta.

Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.
Hyväksy!