Suomenruotsalainen viittomakieli saa uuden elämän ensimmäinen elvytysohjelma turvaa uhanalaisen kielen tulevaisuuden
Suomenruotsalainen viittomakieli on ollut pitkään vaarassa kadota, mutta nyt sen tulevaisuus näyttää valoisammalta. Ensimmäinen kattava elvytysohjelma on julkaistu, ja sen tavoitteena on palauttaa kieli näkyväksi osaksi yhteiskuntaa. Kyse ei ole pelkästä suunnitelmasta, vaan konkreettisista toimenpiteistä, joita aletaan viedä käytäntöön järjestelmällisesti.
Mikä kieli tämä oikein on?
Moni ei tiedä, että suomenruotsalainen viittomakieli on oma, itsenäinen kielensä, eikä vain suomalaisen viittomakielen murre. Se kehittyi ruotsinkielisen väestön keskuudessa ja tunnustettiin omaksi kielekseen vasta 2000-luvun alussa. Käyttäjäyhteisö on kuitenkin pieni, ja ilman tukea sen säilyminen on vaarassa.
66 askelta elvytystä kohti
Ohjelmaan sisältyy 66 konkreettista toimenpidettä, joiden avulla kieltä pyritään vahvistamaan. Näistä keskeisiä ovat:
- lisää tietoa kielestä ja vahvempi lainsäädännön tuki
- kielenopetuksen aloittaminen lapsille ja heidän perheilleen varhaisessa vaiheessa
- uusien ympäristöjen ja yhteisöjen luominen kielen käyttöön
- tulkkauspalvelujen ja saavutettavien median sisältöjen takaaminen
- opettajien ja tulkkien koulutus
- uusien oppimateriaalien ja tutkimuksen edistäminen
Erityisen suurena ongelmana on ollut tulkkien vähyys, mikä on rajoittanut kielen käyttäjien oikeutta täyteen osallistumiseen yhteiskunnassa.
“Oikeus olla olemassa”
Kielen arvon tunnistaminen nähtiin ohjelman esittelyssä olennaisena. Kieliyhteisö tarvitsee roolimalleja ja uusia kielenkäyttäjiä, jotta kieli säilyy elävänä. Esimerkiksi TeckenVis-hankkeessa tuotetaan oppimateriaaleja ja vahvistetaan kielen asemaa kouluissa.
Kyse ei ole vain kielestä – kyse on yhteisöstä
Kielen elvyttäminen ei tarkoita vain sanaston ja kieliopin tallentamista, vaan myös yhteisön vahvistamista. Ilman omaa kieltä suomenruotsalaiset kuurot jäävät helposti kaksinkertaisen marginaalin varjoon: sekä suomenkielisen enemmistön että suomalaisen viittomakielen puhujien rinnalla. Tämä ohjelma voidaan rinnastaa esimerkiksi saamen kielten elvytyshankkeisiin, joissa tavoitteena on sukupolvien katkenneen kieliperinteen uudelleen herättäminen.
Jokainen uusi oppimateriaali, koulutettu tulkki ja perhe, joka saa kielen arkeensa, on pieni mutta merkittävä askel kohti kielen säilymistä.
Lopuksi
Suomenruotsalaisen viittomakielen puolustaminen on enemmän kuin kielen säilyttämistä – se on kysymys kulttuurista, identiteetistä ja oikeudesta osallisuuteen. Uusi elvytysohjelma antaa toivoa siitä, että kieli saa uuden elämän ja paikan tulevien sukupolvien arjessa. Kun yksi vähemmistökieli pelastetaan, koko kielellinen maisema Suomessa rikastuu.