Koko ajan vai kokoajan?
Pähkäiletkö parhaillaan, pitääkö sinun kirjoittaa tekstiisi tai mahdollisesti Sanuli -sanapeliin koko ajan vai kokoajan? Tähän sanapulmaan saat vastauksen tällä sivulla, joten pysy kuulolla ja jatka lukemista.
Koko ajan vai kokoajan? – ohje pähkinänkuoressa
Tuleeko sinun kirjoittaa tekstiisi koko ajan vai kokoajan? Näistä kahdesta vaihtoehdosta oikea on ensimmäinen eli koko ajan.
Kokoajan ei ole sana, etkä voi käyttää sitä missään vaiheessa, jos haluat kirjoittaa kieliopillisesti korrektia suomea. Valitse siis aina koko ajan, kun olet käyttämässä kyseistä fraasia.
Koko ajan vai kokoajan? – ohje kokonaisuudessaan
Kun kahdesta peräkkäisestä sanasta muodostuu merkityskokonaisuus, kirjoitetaan ne hyvin usein yhteen ( = yhdyssana). Tällaisia ovat esimerkiksi aamupala, mustasukkainen, äidinkieli ja juoksulenkki.
Peräkkäisistä sanoista voi muodostua kiinteä kokonaisuus myös ilman yhdyssanaa. Tällöin sanat liittyvät toisiinsa joko fraasiutumisen tai lauseyhteyden takia, eli kyseessä on erillisten sanojen sanaliitto.
Tällaisia ovat esimerkiksi sen sijaan, lukuun ottamatta ja koko ajan, jossa sana “koko” on pronomini ja sana “ajan” genetiivimuodossa oleva substantiivi (aika).
Koko ajan vai kokoajan: Sanan korvaaminen
Pulma koko ajan vai kokoajan voi aueta sinulle vielä helpommin, kun käsittelemme sanan rakennetta.
Näistä kahdesta sanasta muodostuu kokonaan erillinen rakenne, jossa kumpikin sana on mahdollista korvata monella muulla sanalla. Alla muutama konkreettinen esimerkki aiheeseen liittyen.
Sanan “koko” korvaus:
- Ottelun ajan
- Yön ajan
- Matkan ajan
- Oppitunnin ajan
- Harjoitusten ajan
Sanan “ajan” korvaus:
- Koko matkan
- Koko patongin
- Koko kaupan
- Koko kirjan
Sanapari ei siis ole yksi ja kiinteä kokonaisuus, koska kumpikin on mahdollista korvata.
Havainnollistavat esimerkkilauseet
Tässä pari havainnollistavaa esimerkkilausetta siitä, miten koko ajan vai kokoajan pitää ja ei pidä kirjoittaa:
“Hän on kiireinen kokoajan eikä ehdi levätä.” (väärin)
→ “Hän on kiireinen koko ajan eikä ehdi levätä.” (oikein)
“Lapsi kyseli kokoajan, milloin olemme perillä.” (väärin)
→ “Lapsi kyseli koko ajan, milloin olemme perillä.” (oikein)
“Opiskelija oppi kurssin edetessä kokoajan jotain uutta.” (väärin)
→ “Opiskelija oppi kurssin edetessä koko ajan jotain uutta.” (oikein)
“Projektin aikataului muuttui kokoajan, mikä hankaloitti suunnittelua.” (väärin)
→ “Projektin aikataului muuttui koko ajan, mikä hankaloitti suunnittelua.” (oikein)
“Hän hymyili minulle kokoajan.” (väärin)
→ “Hän hymyili minulle koko ajan.” (oikein)
“Aurinko paistoi kokoajan, mikä teki retkestä täydellisen.” (väärin)
→ “Aurinko paistoi koko ajan, mikä teki retkestä täydellisen.” (oikein)
“Kieltelystä huolimatta kissani yritti kiivetä pöydälle kokoajan.” (väärin)
→ “Kieltelystä huolimatta kissani yritti kiivetä pöydälle koko ajan.” (oikein)
“Juna kulki eteenpäin tasaista vauhtia kokoajan, vaikka sää oli huono.” (väärin)
→ “Juna kulki eteenpäin tasaista vauhtia koko ajan, vaikka sää oli huono.” (oikein)
“Miksi hosut kokoajan?!” (väärin)
→ “Miksi hosut koko ajan?!” (oikein)
Miksi koko ajan vai kokoajan kirjoitetaan väärin?
Miksi tämä sanapari kirjoitetaan jatkuvasti väärin? Tässä muutamia mahdollisia syitä:
- Sanapari kirjoitetaan vahingossa väärin esimerkiksi kiireen takia.
- Ääntämisen perusteella kokonaisuus voi kuulostaa yhdyssanalta.
- Erityisesti digitaalisessa viestinnässä tulee helposti kirjoitusvirheitä, joita ei viitsitä alkaa korjaamaan.
- Henkilö ei yksinkertaisesti tiedä oikeinkirjoitussääntöjä.
- Joku voi luulla, että koko ajan pitää kirjoittaa samalla tavalla kuin muutkin, suunnilleen samaa asiaa tarkoittavat sanat (esim. jatkuvasti).
Suunnilleen samat syyt voivat vaivata myös silloin, kun on vaikeuksia päättää, pitääkö kirjoittaa esimerkiksi paikanpäällä vai paikan päällä.
Koko ajan vai kokoajan & kiteytyneet sanaparit
Koko ajan vai kokoajan ei varmasti ole ainoa pohdinta, mitä olet sanojen oikeinkirjoituksen osalta käynyt. Tässä muutamia kiteytyneitä sanapareja, joiden kirjoittamisen kanssa ihmisillä on usein haasteita (aaltoviiva tarkoittaa, että kumpikin on yhtä hyvä vaihtoehto):
A:
- Aika lailla
- Aivan kuin
- Aikaa vievä ~ aikaavievä
- Ajan mittaan
- Alas päin ~ alaspäin
- Alun perin
- Ani harva
- Anteeksiantamaton
- Avosylin
- Avojaloin
E:
- Edellä mainittu
- Edestakaisin
- Eespäin
- Ennen kuin
- Ennen näkemätön ~ ennennäkemätön
- Ensi kertaa
- Ensi silmäyksellä
- Eri lailla
- Eritoten
H:
- Hissun kissun
- Huomioon ottaen
- Hädin tuskin
- Hällä väliä
I:
- Ikään kuin
- Itse asiassa
- Itse tehty
- Itsestään selvä ~ itsestäänselvä
J:
- Joka ikinen
- Joka tapauksessa
- Jompikumpi
- Jotenkuten
- Juurta jaksaen
- Jälkeen päin ~ jälkeenpäin
- Jälkikäteen
K:
- Kahden kesken
- Kaiken kaikkiaan
- Kaiken kattava ~ kaikenkattava
- Kaksin käsin
- Kaupan päälle
- Kerta kaikkiaan
- Kiikun kaakun
- Koko päivän
- Kotiin päin ~ kotiinpäin
- Käsi kädessä
- Käsin tehty
L:
- Loppujen lopuksi
- Lukuun ottamatta
- Läsnäolo
M:
- Melko lailla
- Mielin määrin
- Minkä vuoksi
- Missä päin ~ missäpäin
- Mukaan lukien
- Mullin mallin
- Mukkelis makkelis
- Muun muassa
N:
- Niin kuin
- Niin ikään
- Niin päin ~ niinpäin
- Nimenomaan
- Nurin päin ~ nurinpäin
- Näin päin ~ näinpäin
O:
- Oikein päin ~ oikeinpäin
- Omin voimin
P:
- Paikan päällä
- Periksi antamaton ~ periksiantamaton
- Perin pohjin
- Pienen pieni
- Pikku hiljaa ~ pikkuhiljaa
- Poikkiteloin
- Pois lukien
- Pois päin ~ poispäin
- Päin vastoin ~ päinvastoin
R:
- Ristiin rastiin
S:
- Saman verran
- Salassa pidettävä
- Samalla lailla
- Saman tien
- Sen sijaan
- Siellä päin ~ sielläpäin
- Siellä täällä
- Silloin tällöin
- Sillä välin
- Sinne päin ~ sinnepäin
- Sitten kun
- Sitä paitsi
- Suin päin
- Suuntaa antava
- Sydäntä särkevä ~ sydäntäsärkevä
T:
- Tervetuloa
- Taakse päin ~ taaksepäin
- Toisin päin ~ toisinpäin
- Toisin sanoen
- Toissa päivänä
- Toissa vuonna
- Totta kai
- Tuiki tärkeä
- Tuota pikaa
- Tänne päin ~ tännepäin
U:
- Ulos päin ~ ulospäin
V:
- Varta vasten
- Viime aikoina
- Viime hetkellä
- Vinksin vonksin
- Voimassa oleva
- Vuoron perään
- Vähän väliä
- Väärin päin ~ väärinpäin
Y:
- Yhtä aikaa
- Yhtä kaikki
- Ylitse pääsemätön ~ ylitsepääsemätön
- Yllin kyllin
- Ylösalaisin
- Ylös alas
- Yötä päivää
Toivottavasti nyt tiedät, kirjoittaako koko ajan vai kokoajan. Jos olet kiinnostunut muista kielioppisäännöistä, katso seuraavaksi ohjeemme aiheeseen enää vai enään.