Aleksis Kiven kieli elää vahvana – suomen kielen peruskallio ja inspiraatio nykypäivään

Joka vuosi 10. lokakuuta Suomi pysähtyy hetkeksi juhlimaan sekä kieltään että kirjallisuuttaan – ja ennen kaikkea miestä, joka antoi suomen kielelle sen ensimmäisen todellisen äänen: Aleksis Kiveä. Tämä päivä on kunnianosoitus kansalliskirjailijallemme, mutta samalla se on rakkaudentunnustus itse suomen kielelle – sille, joka sai kaunokirjallisen arvon Kiven rohkeudesta.

On mahdotonta puhua suomalaisesta kirjallisuudesta ilman Kiveä. Hän on kuin sen peruskallio – vankka, monikerroksinen ja yhä elämää sykkivä. Hänen kielensä sointu kuuluu yhä tänäänkin, joskus jopa yllättävissä paikoissa, kuten kielipeleissä, joissa törmää vanhoihin, kivekkääseen tapaan muodostettuihin sanoihin.

Ensimmäinen oikea kirjailija suomeksi

Aleksis Kivi (1834–1872) oli aikansa kummajainen – ensimmäinen, joka uskalsi tehdä kirjailijan työtä suomeksi, aikana jolloin se ei ollut itsestään selvää eikä aina hyväksyttyä. Hänen runonsa, näytelmänsä ja ennen kaikkea Seitsemän veljestä mullistivat kaiken, mitä oltiin siihen saakka luultu mahdolliseksi kotimaisessa kirjallisuudessa.

Kiven kieltä vierastettiin aluksi: kriitikot pitivät sitä liian arkisena, jopa rahvaanomaisena. Mutta aika teki tehtävänsä. Siinä missä silloiset arvostelijat näkivät virheitä, me näemme nykyisin perustan – sen, että suomea voi käyttää missä tahansa lajissa, olipa kyseessä runous, draama tai realistinen romaani.

Kiven kieli oli rehevää ja elävää, täynnä murteita, sananlaskuja ja raamatullisia sävyjä. Hän uskalsi näyttää, että suomi taipuu kaikkeen: se kykenee ilmaisemaan niin hellyyden ja kaipuun kuin arjen komiikan ja kaaoksenkin. Juuri tästä kumpusi suomalaisen identiteetin kielellinen sydän.

Kielen laboratorio

Kotimaisten kielten keskuksessa Kiveä on kuvattu todelliseksi kielilaboratorioksi – kokeilijaksi, joka muovasi sanoja ja rakenteita uteliaisuuden ja rytmin ohjaamana. Hänellä oli korva äänen ja soinnin hienoille vaihteluille, ja hänen tekstinsä toistot ja alliteraatiot ovat kuin laulua ilman säveltä.

Kiven kirjoitukset ovat myös aarrearkku kaikille sanapelaajille. Hänen suosimansa yhdyssanat – kuten metsämies tai veljesrakkaus – piiloutuvat helposti peliruudukkoon, mutta palkitsevat tarkkasilmäisen pelaajan. Myös hänen verbinsä – ärjyä, tuumailla, suitsia – ovat täynnä energiaa ja liikettä, usein vähän vanhahtavia, mutta sitäkin värikkäämpiä. Niistä oppii, miten suomi on kehittynyt ja miten sanat kerrostuvat ajassa.

Jos haluaa sukeltaa syvemmälle, Kiven tekstit löytyvät Kotuksen varhaisnykysuomen korpuksesta. Siellä, digitaalisen arkiston hiljaisuudessa, hänen kielensä saa edelleen väristä eloon.

Kivi, kansa ja kieli

Kiven kieli antoi äänen sille Suomelle, jota ei aiemmin ollut kuultu – maaseudun ihmisille, arkiselle elämälle, suomen suorasukaisuudelle. Häntä on usein pidetty luonnollisuuden mestarina, mutta tosiasiassa hänen kielensä oli yhtä tarkasti rakennettu kuin runoilijan säe. Hän hioi arjen puheen niin, että se kajahti kirjallisena, rytmikkäänä ja ajattomana.

Eikä ihme, että Seitsemän veljestä on yhä tänä päivänä suomalaisessa puheessa läsnä. Se on Raamatun jälkeen useimmin siteerattu teos eduskunnassa – aikamoinen saavutus kirjalle, jota sen ilmestyessä pidettiin lähes häpeällisen moukkamaisena.

Kuten Leena Nissilä, Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, on todennut, lukutaito on tasa-arvoisen yhteiskunnan perusta. Kiven perintö näkyy juuri siinä: hän loi uskon siihen, että suomeksi lukeminen, kirjoittaminen ja ajatteleminen on yhtä arvokasta kuin millä tahansa muulla kielellä.

Lukemisen ilo – Kiven henki elää

Suomalaiset lukevat yhä, vaikka kirjastojen lainaustilastot ovat viime vuosina hiipuneet. Se ei silti tarkoita, että lukemisen ilo olisi kadonnut. Päinvastoin – ehkä vain tavat muuttuvat. Mutta kuten Kivi voisi leikillään kysyä: onko joku piru riivannut, jos kirjallisuus unohtuu?

Lukeminen ei ole vain harrastus; se on tapa säilyttää ja kehittää kieltä. Jokainen luettu tarina vahvistaa sanavarastoa, herättää mielikuvituksen ja antaa voimaa ymmärtää maailmaa. Ja ehkä siinä piilee Kiven sanoman ydin: kieli elää vain, jos se liikkuu – suusta suuhun, kirjasta kirjaan, jopa pelilaudalle asti.

Pysyvää perintöä

• Aleksis Kivi oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija ja kotimaisen proosan suunnannäyttäjä.
• Hänen työnsä yhdisti kansan puhekielen ja kirjallisen muodon.
• Hänen kielensä elää edelleen tutkimusaineistoissa, digitaalisissa kokoelmissa – ja meidän arkikielessämme.
• Lukutaito ja kieli ovat edelleen sivistyksen ytimessä.
• Kiven kielen vivahteista voi löytää inspiraatiota vaikka Sanuli-pelissä – se on pientä kielellistä leikkiä mestarin hengessä.

Joten ehkä tämän Kiven päivän kunniaksi voisi tehdä jotain yksinkertaista ja samalla syvää: tarttua kirjaan. Tai avata sanapelin. Ja muistaa, että jokainen sana, jonka sanomme, kirjoitamme tai oivallamme, on pieni jatke sille työlle, jonka Kivi kerran aloitti.